Legacy #2: The End of Time?

(Huom! Alkuperäinen julkaisu 15.5. -10, en lupaa ottaa kantaa tuonaikaisiin aivoituksiin. Tämä on täällä pääasiassa arkistointitarkoituksessa :P tekstissä viitattavan kuvan on aika-avaruus niellyt)

Kas, hei taas, te kaikki ruudun sillä puolen!

Toissailtaisen pohdiskelun, joka juontui alla todistetusta ajan uudesta luonteesta, seurauksena ja kimmokkeena toimi muun muassa aiheen sivuaminen filosofian kokeessa, josta ylläkin on mainittu. Tähän keräytyvät pääpointit ajatelmistani aiheesta: entä jos aikaa ei olekaan loputtomiin? Ensin tahdon kuitenkin varoittaa, että verrattuna alla olevaan, ensimmäiseen tekstiin, tästä tulee jumalattoman paljon teoreettisempi; ensimmäinen oli lähes käytännön havainnointia verrattuna tähän. Alla sujuvasti todistettiin ajan olevan luonnonvara, joka on jakautunut enemmän tai vähemmän tasaisesti jokaikiseen kohtaan maailmankaikkeudessa, ja jokaikisestä kohdasta jokaikinen olemassa oleva sitä kuluttaa ollakseen olemassa. Vai kulutetaanko sitä vain tullakseen olemassaolevaksi myös seuraavaan hetkeen? Mutta ensinnäkin, miten aika loppuu? Loppuuko aika vain töksähtäen kesken, jolloin kaikki loppuu kuin seinään, vai loppuuko aika hitaasti,olemisen hidastuessa äärettömän hitaasti kohti vääjäämätöntä loppua, jossa ollaan äärettömän lähellä loppua, mutta aika sekä kulkee että kuluu äärettömän hitaasti, jolloin loppu ei välttämättä koskaan tulekaan, muttei siitä koskaan olla kaukanakaan? Olen selvästi kirjoittanut muistiin, miten hyperkuutiosekunnin luominen olisi mahdollista, mutten ikävä kyllä pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuani ajan kulutusnopeuden muutosnopeuden kiihtymisestä…

Koska tämän tekstin pohjimmainen ajatus on ajan loppuminen, ja on jo nostatettu kysymykset siitä, miten se loppuu, on aika kysyä, millainen loppu on, riippumatta siitä, miten se loppuu. Pysähtyykö maailmankaikkeus ja katoavatko kaikki ylläpitävät ja liikkeelläpitävät voimat, kun eteenpäinsiirtyvyys loppuu? Lakkaako kaikki oleva olemasta, kun ne eivät enää ole ennen mitään muuta eivätkä enää hetki lopun jälkeen tule minkään jälkeenkään? Vai käykö jotain muuta, mitä? Kaipaamme mielipidettäsi ;). Ja sitäpaitsi, koskapa nykyään uskotaan, että elämme multiversumissa universumin sijaan (multi>uni, moni>yksi, woooouu…), loppuuko vain yhdestä kaikkeudesta aika vai napsahtaako nakki kaikissa olevan kokoelmissa samanaikaisesti? Aika on ihanaa <3

Nyt kun aika kerran loppuu (taisiis, ei toki nyt, mutta… Tai no, mistäs sen tietää milloin aika loppuu. Palatkaamme aiheeseen heti kohta.), täytyy myös miettiä, mitä ajan lopun jälkeen on?

Ja I’m sorry, I’m very,very sorry, mutta seuraavan kappaleen aikana hahmotuskyky saattaa loppua kesken. Bear with me. Not the furry one, not the beer. Enivei, tämä kuva tässä sivussa ilmineeraa omalaatuista käsitystä(ni) ajan kulusta tuolla jossain, neljännen ulottuvuuden välissä ja tässä itse asiassa tulee esiin käsite Ajan Painovoima, jota juuri viimeksi kritisoitiin :D:D Ajan painovoimakeskipistettä merkkaa piste G, jota kohti aika aina pyrkii putoamaan. Lähtekäämme liikkeelle ylävasemmalta, ja siirtykäämme pelottavasti vastapäivään, emmekä totuttuun ajan kulkusuuntaan, myötäpäivään. Ensinnäkin aika (aaltoileva, vapaalla kädellä piirretyn näköinen viiva) vierii hieman matkaa ylämäkeen, mikä hämmentää hieman kaikkia ja kaikkea, mutta asiaan saadaan kohta selvyys; sanottakoon nyt alkuun, että ajan painovoimakeskipiste liikkuu ympyrän muotoisella radalla, joka unohtui piirtää kuvaan, tuolla ajan pyörimisympyrän sisällä, johtuen itse asiassa ajan kulusta rinkulan ulkoreunalla, joka johtuu gravitaatiokeskipisteen liikkeestä, joka johtuu ajan pyörimisestä ympäriinsä, joka johtuu keksipisteen liikkumisesta, joka johtuu… Arvatkaa vaan mistä. Muttasiis, ylävasemmalta: aika on nyt pyörinyt aikansa (hehe :D) ylämäkeen ja tulee kielekkeelle, josta se tipahtaa kohti keskipistettä ja töyssähtää hieman osuessaan uudestaan johonkin, joka estää sitä tipahtamasta koko matkaa keskipisteeseen. Jotain merkittävää varmasti tapahtuu, koska ajan töyssähtäessä on pakko tapahtua jotain. Palaamme aiheeseen kohta. Nyt aika rullailee ylös seuraavaa rinnettä ja töyssähtää uudestaan johonkin. Mutta!, kuten kuvasta huomaamme, olen piirtänyt seuraavan töyssyn hieman pienemmäksi. Kuten seuraavankin, ja seuraavan… Lopulta rinnettä ja töyssyä ei enää erota ympyrän tavallisesta kehästä (s, joka on pudotusmatka, käy äärettömän lyhyeksi). Töyssyt ovat siis äärettömän pieniä ja siten eivät kovin maailmaamullistavia, joskin hyvin merkityksellisiä; töyssyt ovat joko äärettömän kaukana toisistaan tai niitä on äärettömän tiuhassa: tulkinnasta riippuen jokainen töyssy on joko yksi, äärettömän pieni interdimensionaalisen kellon naksahdus yksi hetki eteenpäin ajassa, joita tähän mennessä on tuntunut tapahtuvan paljolti peräjälkeen, äärettömän lähellä toisiaan, tai! Jospa töyssyt ovatkin few-and-incredibly-far-in-between? Tähän en osaa sanoa mitään: kaipaamme yleisön (kanssa) yhteenottoa (voi yleisö toki keskenäänkin kinastella maailman olemuksesta, mutta täytyyhän näihinkin teksteihin jostain ideat plagioida). Tai hetko! Jospa äärettömän kaukana toisistaan olevat töyssyt ovatkin maailman-, tai siis, ajanloppuja? Herää kysymys: minne aika jatkaa ja miten aika jatkuu töyssyn jälkeen? Jatkuuko kaikki samasta kohdasta, mihin jäätiin? Jatkuuko kaikki samasta universumista, mutta tabula rasan kautta: kaikki menneet tapahtumat ja töyssyn hetkellä meneillään olleet tapahtumat ja täten kaikki niistä seuraava pyyhkiytyvät pois ja maailmankaikkeudella on uusi aloitus? Alkaako aika alusta vai alkaako uusi aika? Räsäytetäänkö maailmankaikkeus takaisin alkukohtaan, jolloin luonnonlait voivat muodostua uudelleen aineesta eli energiasta, jonka olemusta ei mikään edeltävä määrittele? Tästä tuleekin mieleen… Onko syy-seuraus -suhde vain ihmismielen keksintö vai ovatko jotkin tapahtumat liittyneet toisiinsa tietyssä järjestyksessä ajassa? Jotta asiat voivat olla järjestyksessä, täytyy olla jotain, mihin niiden paikkoja verrata: mihin suuntaan aika kulkee? Tätä täytyy muistaa pohtia tarkemmin… :P

Loppukoon aika miten haluaa, mutta eniten ihmiskuntaa saattaa kiinnostaa kysymys: Miten meille käy, kun(/jos) aika loppuu? Huomaako ihmismieli ajan ja fyysisen maailman hidastumisen onko ihmismieli erillinen osio olevaa? Jos on, millaista olisi elää maailmassa, joss ajatus juoksee äärettömän nopeasti kaikkeen muuhun nähden? Huomaisiko ihminen ajan äärettömän hitaan hidastumisen? Entä jos maailma loppuukin edellä mainitulla tavalla töksähtäen, miten käy ihmismielen, kun aika on ohi? Miksi vain filosofisessa asiatekstissä voi olla useampia kysymys- kuin toteavia lauseita? Kertokaa mielipiteenne.

Aika mitä luultavimmin loppuu joskus. Sitä ei luultavasti yksikään ihmisolento ehdi huomata. Jospa aika hidastuu loppua kohden niin, ettei koskaan tarvitsekaan huomata. Älä kuitenkaan ahdistu maailmanlopusta:  miten ikinä olevuus loppuukaan, et mitä luultavimmin muista menettäneesi tätä maailmaa.

Advertisements

Legacy #1: Aikakuopat kaarevassa avaruudessa

(Huom! Alunperin julkaistu 11.4.2010, en ota kantaa niin kaukaisten aikojen aivoituksiin; jos tekisin samasta aiheesta tekstin nyt, olisi lopputulos luultavasti huomattavan erilainen. Tämä on täällä arkistointitarkoituksissa :P tekstissä viitattu kuva on myös kadonnut kyberavaruuteen)

On aika aloittaa pontevasti!

Tänäisen keskustelun, joka juontui YooLin tämänhetkisen etusivun sisällöstä, pohjalta ponkaisi ajatus Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian kuvaaman ajan hidastumisen selittelystä. YooLin etusivulla mainitaan käsite “ajan painovoima”, joka on hiukka kyseenalainen.

Painovoimaa ei ole oikeastaan olemassa, vaan se on helppo ja totuttu tapa kuvata suhteellisuusteorian esittämässä massakeskittymän (esim. planeetan tai tähden tai oman kirjoituksensa ansaitsevan mustan aukon) aika-avaruuteen venyttämässä kuopassa olemista ja/tai liikkumista.Tätä aika-avaruuden venymistä kuvataan yleensä kuvalla, jossa maailmankaikkeus on muunnettu kaksiulotteiseksi ja massakeskittymä painaa kuopan, joka vääntää tätä tason muotoista avaruutta kolmannessa ulottuvuudessa. Tällainen kuva näyttää yleensä tuollaiselta, joka tekstin reunassa on. Jaah. Kursori katosi kuvan ilmestyessä :P Hälläkö väliä, eihän tässä ruutugrafiikalla kirjoitetakaan. Yleensä kyseinen toiminta jätetään näppäimistön ja käsien yhteispelin vastuulle. Kas vain O.o kursori ilmestyi takaisin, mutta lopetti vilkkumisen :D

Mutta, päästäksemme takaisin aiheeseen: koska avaruus todistettavasti ei ole kovinkaan kaksiulotteinen (kokeile liikuttamalla vaikka kättäsi ylös-alas, oikealle-vasemmalle ja eteen-taakse. Jos yksi tai useampi näistä liikkeistä ei onnistu, vaan tuntuu kuin edessä olisi jokin seinä, jonka tuolla puolen on kukatiesmitä ja on aivan kuin maailma loppuisi kesken siinä suunnassa, johon käden liikuttaminen ei onnistu, ota yhteyttä lähimpään teoreettisen fysiikan Nobelistiin.), ei avaruuskaan voi tuolla tavalla kuoppautua esimerkiksi alaspäin – missä kyseinen suunta sitäpaitsi edes on Maapallon ulkopuolella?! Furthermore, koska Einstein sijoitti ajan tuntemamme olevuuden neljänneksi ulottuvuudeksi, täytyy sitä myös kohdella sellaisena. Jos maailmassa, jossa on pituus ja leveys, massa painaa kuopan syvyyssuunnassa, eikö maailmassa, jossa on pituus, leveys ja syvyys, kyseisen kuopan täydy painua jäljellä olevaan, ei-totuttuun ja hankalasti havaittavaan ulottuvuuteen eli aikaan?? Einstein sanoo myös, että tällaisissa massakeskittymien aiheuttamissa kuopissa aika hidastuu, ja kyseinen teoria on todistettu ihmiskunnan kiertoradalle heittelemien satelliittien ystävällisellä avustuksella.

Siispä! Jos ajalle ei ole painovoimaa, ja ajan hidastuminen johtuu kuopasta (=pituuden/pinta-alan/tilavuuden/jonkin todella jännän poikkeama suoraviivaisesta, helpoimmasta mahdollisesta kulusta) ulottuvuudessa nimeltään aika, eikä aika hidasta itseään (itsetuhoinen käytös on toivottavasti ihmiskunnan yksinoikeus), täytyy olettaa, ettei aika hidastu kuopassa. Miksi kaikki siis tapahtuu kuitenkin hitaammin kuopissa? Äsken mainittu kuopan substanssi kertoo, että aikaa on pidemmällä matkalla, mutta silti samassa etäisyyydessä, tällaisessa kuopassa kuin suoraviivaisessa aika-ulottuvuudessa + edelliset kohdat huomioonottaen => aika ei hidastu, vaan sitä täytyy kuluttaa enemmän liikkuakseen ja ollakseen aikakuopassa => aika ei olekaan aivan tavallinen ulottuvuus, vaan luonnonvara, jota kaikki olemassa oleva tarvitsee jok’ikinen, äärettömän lyhyt hetki ollakseen olemassa ja samalla olevan oleminen hidastuu sitä enemmän, mitä enemmän aikaa sen täytyy käyttää olemiseen. Aika ei siis välttämättä olekaan itsestäänselvyys, joka vie maailmaa eteenpäin, vaan polttoaine olemista ylläpitävälle moottorille?