Home » Blubsis » Legacy #1: Aikakuopat kaarevassa avaruudessa

Legacy #1: Aikakuopat kaarevassa avaruudessa

(Huom! Alunperin julkaistu 11.4.2010, en ota kantaa niin kaukaisten aikojen aivoituksiin; jos tekisin samasta aiheesta tekstin nyt, olisi lopputulos luultavasti huomattavan erilainen. Tämä on täällä arkistointitarkoituksissa :P tekstissä viitattu kuva on myös kadonnut kyberavaruuteen)

On aika aloittaa pontevasti!

Tänäisen keskustelun, joka juontui YooLin tämänhetkisen etusivun sisällöstä, pohjalta ponkaisi ajatus Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian kuvaaman ajan hidastumisen selittelystä. YooLin etusivulla mainitaan käsite “ajan painovoima”, joka on hiukka kyseenalainen.

Painovoimaa ei ole oikeastaan olemassa, vaan se on helppo ja totuttu tapa kuvata suhteellisuusteorian esittämässä massakeskittymän (esim. planeetan tai tähden tai oman kirjoituksensa ansaitsevan mustan aukon) aika-avaruuteen venyttämässä kuopassa olemista ja/tai liikkumista.Tätä aika-avaruuden venymistä kuvataan yleensä kuvalla, jossa maailmankaikkeus on muunnettu kaksiulotteiseksi ja massakeskittymä painaa kuopan, joka vääntää tätä tason muotoista avaruutta kolmannessa ulottuvuudessa. Tällainen kuva näyttää yleensä tuollaiselta, joka tekstin reunassa on. Jaah. Kursori katosi kuvan ilmestyessä :P Hälläkö väliä, eihän tässä ruutugrafiikalla kirjoitetakaan. Yleensä kyseinen toiminta jätetään näppäimistön ja käsien yhteispelin vastuulle. Kas vain O.o kursori ilmestyi takaisin, mutta lopetti vilkkumisen :D

Mutta, päästäksemme takaisin aiheeseen: koska avaruus todistettavasti ei ole kovinkaan kaksiulotteinen (kokeile liikuttamalla vaikka kättäsi ylös-alas, oikealle-vasemmalle ja eteen-taakse. Jos yksi tai useampi näistä liikkeistä ei onnistu, vaan tuntuu kuin edessä olisi jokin seinä, jonka tuolla puolen on kukatiesmitä ja on aivan kuin maailma loppuisi kesken siinä suunnassa, johon käden liikuttaminen ei onnistu, ota yhteyttä lähimpään teoreettisen fysiikan Nobelistiin.), ei avaruuskaan voi tuolla tavalla kuoppautua esimerkiksi alaspäin – missä kyseinen suunta sitäpaitsi edes on Maapallon ulkopuolella?! Furthermore, koska Einstein sijoitti ajan tuntemamme olevuuden neljänneksi ulottuvuudeksi, täytyy sitä myös kohdella sellaisena. Jos maailmassa, jossa on pituus ja leveys, massa painaa kuopan syvyyssuunnassa, eikö maailmassa, jossa on pituus, leveys ja syvyys, kyseisen kuopan täydy painua jäljellä olevaan, ei-totuttuun ja hankalasti havaittavaan ulottuvuuteen eli aikaan?? Einstein sanoo myös, että tällaisissa massakeskittymien aiheuttamissa kuopissa aika hidastuu, ja kyseinen teoria on todistettu ihmiskunnan kiertoradalle heittelemien satelliittien ystävällisellä avustuksella.

Siispä! Jos ajalle ei ole painovoimaa, ja ajan hidastuminen johtuu kuopasta (=pituuden/pinta-alan/tilavuuden/jonkin todella jännän poikkeama suoraviivaisesta, helpoimmasta mahdollisesta kulusta) ulottuvuudessa nimeltään aika, eikä aika hidasta itseään (itsetuhoinen käytös on toivottavasti ihmiskunnan yksinoikeus), täytyy olettaa, ettei aika hidastu kuopassa. Miksi kaikki siis tapahtuu kuitenkin hitaammin kuopissa? Äsken mainittu kuopan substanssi kertoo, että aikaa on pidemmällä matkalla, mutta silti samassa etäisyyydessä, tällaisessa kuopassa kuin suoraviivaisessa aika-ulottuvuudessa + edelliset kohdat huomioonottaen => aika ei hidastu, vaan sitä täytyy kuluttaa enemmän liikkuakseen ja ollakseen aikakuopassa => aika ei olekaan aivan tavallinen ulottuvuus, vaan luonnonvara, jota kaikki olemassa oleva tarvitsee jok’ikinen, äärettömän lyhyt hetki ollakseen olemassa ja samalla olevan oleminen hidastuu sitä enemmän, mitä enemmän aikaa sen täytyy käyttää olemiseen. Aika ei siis välttämättä olekaan itsestäänselvyys, joka vie maailmaa eteenpäin, vaan polttoaine olemista ylläpitävälle moottorille?

Advertisements

Kuitenkin mieles tekee sanoa jotai:

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s